Tällä sivulla humisevat historian tuulet.

Porvooseen ja lähialueelle on muuttanut muutaman vuoden aikana lavatansseja ja lavatanssikisoja kiertäviä ihmisiä. Lisäksi he tutustuivat jo ennestään Porvoon seudulla asuviin tanssikärpäsen puremiin tanssijoihin.

Tästä sai alkunsa perustaa Porvooseen Lavatanssiseura. Perustamiskokous pidettiin 25.5.2004 Porvoon Seurahovissa. Mukana perustamassa oli kaikkiaan 17 henkeä Porvoosta, Pernajasta, Askolasta ja Ruotsinpyhtäältä.

Seuran puheenjohtajana on toiminut alusta asti Kari Eskola ja hallituksen kokoopanokin on säilynyt melkein samana koko ajan.

Seuramme on vetänyt lavatanssikursseja Porvoossa jo yli 9 vuoden ajan Myllymäen ja Kevätkummun kouluilla.Kursseja on tarjottu alkeis- ja jatkoryhmälle. Harjoituspäivät ovat vaihdelleet vuosien aikana.

Jäsenmäärämme on noussut tasaisesti ja kursseilla on harjoiteltu lavatansseja laidasta laitaan. Kaiken kaikkiaan jäsenmäärä on käynyt yli 1500:ssa, kaikki kävijät mukaan lukien. Aktiivinen jäsenmäärä on pysynyt vakiona noin 50- 60 henkeä.

Tanssimatkoja olemme tehneet mm. Kuntotalolle Kouvolaan parikin kertaa, Satulinnaan Parolassa, Lahden Pesäkalliolle, Lohjan Tanhuhoviin, ym..

Tanssileirejä on järjestetty perinteisesti maaliskuun alussa jo neljä kertaa ja opettajina on vierailut mm. Minna Väyrynen ja Jarmo Therman, Timo Hyden, Pirjo ja Tommi Koivula ja lisäksi seuran omat ohjaajat ovat olleet täydentämässä leiritarjontaa.

Seura liittyi Suomen Seuratanssiliitto SUSEL ry:n 2006 ja seuratanssiohjaajiksi ovat valmistuneet Päivi ja Eero Honkanen sekä Kalle Karlsson ja Sirkka -Liisa Jonninen. Lisäksi Päivi on valmistunut 2009 diplomitanssinopettajaksi.


Seuran toiminta on tuonut Porvooseen lisää tanssinharrastajia ja aktiiviset harrastajat kulkevat kimppakyydeillä tanssimaan eri puolille eteläsuomea ja välillä kauemmaksikin.

2011 kurssit siirtyivät Kevätkummun koululle. Kurssitarjonta on ollut edelleen monipuolista. Tanssimatka Lohjan Tanhuhoviin. Tanssileiri oli maaliskuun alussa. Tanssiristeilylle seura on osallistunut syksyllä ja keväällä.

2012 Kevätkaudella tehtiin tanssimatka Kouvolan kuntotalolle sekä tanssiristeilyt tammi-, huhtikuussa.

2012 Syyskaudella siirryttiin takaisin Myllymäen koululle. Tanssiristeilylläkin käytiin lokakuussa. Seuralla on menossa 8 vuosi ja toimintaa riittää.
Hallituksen puheenjohtajana jatkaa seuraavan 2- vuotiskauden Kari Eskola.

2013 Syyskaudella harjoitukset jatkuivat Myllymäenkoululla. Ulkopuolisina opettajina kävivät Jukka Toikka Keravalta ja Juhani Tahvainen Helsingistä.
Tanssimatka tehtiin Kouvolan kuntotalolle koko Bussilastin voimalla. perinteiseksi muodostunut tanssiristeily Lokakuussa.
Kurssilaisia on käynyt ihan mukavasti. Ohjaajina Päivin ja Eero Honkansen lisäksi ovat olleet Jarmo Virtanen ja Päivi Kekkonen.
Seuran 10 vuotisjuhla päätettiin pitää Tanssisaaressa 24.5.2014

2014 Seuran valmennukset jatkuivat Myllymäen koululla. Tanssiristeilyllä keväällä ja syksyllä. Ohjaajina toimivat Päivi ja Eero Honkanen sekä Jarmo Virtanen ja Päivi Kekkonen. Seuramme on saanut alennusta Ruusulinnan, Pavin ja kallioniemen lipuista. Seuramme päätti erota Suomen Seuratanssiliittosta vuoden 2015 alusta.

2016 Seura kokeili erilaisia kurssitoiminta muotoja ja osallistuminen oli vaihtelevaa. Seuramme päättu syyskokouksessaan pitää taukoa
kurssitoiminnasta kevään 2017 ajan. Seura teki kevät- ja syysristeilyn perinteiseen tapaan. Kursseja vetivät Jarmo Virtanen ja Päivi Kekkonen sekä Päivi ja Eero Honkanen. Hallituksen puheenjohtaja jatkaa Kari Eskola.